Penkkiurheiluako?

Meillä on ollut tässä vuosien saatossa keskustelua erään viihdemuodon roolista parisuhteessamme, tai pikemminkin, että onko sillä roolia ollenkaan. Puhutaan erotiikkaklubeista aka. tissibaareista. Onko parisuhteessa elävän miehen/naisen oikein mennä joka toinen tiistai-ilta töiden jälkeen harrastamaan kohonneen verenpaineen myötä hyötyliikuntaa, taikka edes kerran parissa vuodessa polttariporukan mukana? Onko kyseessa naisen tai miehen aseman alentamista ja joidenkin mukaan jopa ihmiskaupan tukemisesta, vai pornon kaltaisesta helpon kiihottumisen hakemista yksityisen palvelualan puitteissa?

Lyhyesti omasta mielipiteestäni seksiklubeihin liittyen. En näe mitään moraalista ongelmaa rehellisessä palkkatyössä, joka tehdään valtion lakien mukaisesti, verotuksen piirissä ja kaikkien osapuolten ihmisoikeuksia kunnioittaen. Suomessa on helppo olettaa valtaosan aikuisviihdealasta toimivan näiden standardien mukaisesti. Aivan eri asia on seksityöläisyys, jota Suomessakin varmasti on jossain määrin. Se on täällä aivan yhtä tuomittavaa, kuin se on vaikkapa kolmannen maailman valtioissa. En kuitenkaan usko, että jos piipahdan minkä tahansa suuren tai keskisuuren suomalaisen kaupungin keskustassa sijaitsevaan erotiikkaklubiin, todistaisin ja tukisin ihmiskauppaa. Jos olen jonkun mielestä naiivi tai jollakulla on halu tuoda esiin asiasta oma näkemyksensä, blogimme on erittäin auki keskustelulle.

Arvostan niitä naisia ja miehiä, jotka uskaltavat toimia alalla tässä paheksuvassa ja pahastuvassa yhteiskunnassa.

Mutta itse aiheeseen.

Runkkaan kotona. Runkkaan kotona pornoa katsellen. Menen erotiikkaliikkeen leffasaliin tai runkkukoppiin runkkaamaan pornoa katsellen. Menen erotiikkaklubille saamaan seisokin, mutta runkkaan vasta kotona. Menen erotiikkaklubille lasin taakse koppiin ja runkkaan live-esitykselle.

Ensinnäkin, missä menee se raja, että mikä on yleisesti "hyväksyttävää" ja "normaali" osa tavallisen ihmisen seksuaalisuutta, ja mikä taas leimattavissa pervoksi ja sairaaksi? Entä mikä on parisuhteessa toisen osapuolen yksityistä omaa aikaa ja mikä taas jotain, josta kertomatta jättäminen on arveluttavaa?

Itse voisin käydä silloin tällöin tissibaarissa. Satun toiveita kunnioittaen se ei ole toistaiseksi tullut kysymykseenkään, mikä on ok, koska pärjään oikein hyvin ilmankin. Asiaa ollaankin pohdiskeltu lähinnä vain periaatteen tasolla. Satu ei ole kuitenkaan täysin ja lopullisesti ehdoton asian suhteen, vaan asiaa sivutaan välillä keskusteluissamme, jotka käsittelevät parisuhteemme rajoja ylipäänsä. Ymmärrän kyllä, että nainen ei välttämättä halua miehensä käyvän "kuolaamassa" muita alastomia naisia, mutta olemmekin pohdiskelevassa hengessä väitelleet siitä, että miten se eroaa pornosta, jota taas katselemme yhdessä. Jos Satua ei haittaa (ainakaan hänen mukaansa) se, että katson netistä pornonäyttelijän strippausta ja itsensä tyydyttämistä (jälkimmäistä ei edes näe useimmilla klubeilla), miksi häntä haittaisi minun näkevän vastaavaa livenä?

Syy saattaa piillä väärin ymmärretyissä tai erheellisissä oletuksissa, että mikä on puolison motiivi mennä klubille. Omasta puolestani voin sanoa, että haluaisin mennä puhtaasti vain kiihottumaan. En menisi strippiklubille tutustumaan kehenkään, saatika rakastumaan toiseen naiseen. Enkä todellakaan usko, että saisin näiltä klubeilta irtosuhteita, henkilökunnalta tai kanssa-asiakkailta. Ai miksi menisin kiihottumaan? Olenko jotenkin tyytymätön puolisooni? Kaikkea muuta!

Ihmisiä on monenlaisia, ja viehättäviä ja seksuaalisesti vetäviä ihmisiä mahtuu tähän maailmaan paljon. Vaikka kuinka seksikästä silmäkarkkia oma puoliso onkaan, ei se tarkoita, että tulee sokeaksi kaikille muille. Onpas hyvän muotoiset reidet, näyttävä ryhti, upeat silmät jne. Tästä on meidän parisuhteessa yksimielisyys, katsoa saa, kunhan se jää siihen. Mutta ne stripparit... Poikkeus, jonka joku voisi järkeillä menevän niinpäin, että eikö juuri olisi sopivampaa mennä tarkoituksenmukaiseen ja selvät pelisäännöt omaavaan paikkaan ihailemaan ihmisvartalon kauneutta, kuin tehdä se kadulla, koulussa tai töissä vaivihkaa tai vähemmän huomaamattomasti?



Voitte kuvitella, että meillä on ollut tästä aiheesta monta hauskaa vääntöä :D

Olen mies, mielestäni melko tavallinen. Pidän naisista (myös vähän miehistäkin), pidän rinnoista, perseistä, jaloista, kurveista yms. kaikesta ihanuudesta, mitä naisilla on tarjota. Rakastan Satua ja hänen ihanuuksiaan, mutta olisihan se melko ankeaa, jos hän yhtäkkiä olisikin maailman ainoa nainen. Satu ei näistä sanoista loukkaannu, mutta jos sinä loukkaannuit tai edes närkästyit, voit heittää ensimmäisen kiven.

Joskus luin jostain jutun amerikkalaisesta väikkäristä, joka tutki syitä, miksi miehet menevät katselemaan alastomia naisia ja maksavat siitä. Löysin googlettamalla iltalehden sivuilta pienen ja pintapuolisen artikkelin kyseisestä tapauksesta. Tutkija oli tunnustautunut feministi, joka syventyi aiheeseensa niin perusteellisesti, että teki itse vuoden töitä eroottisena tanssijana. Haastateltuaan lukuisia asiakkaitaan hänen täytyi todeta, että hänen ennakkokäsityksensä kieroutuneista pervoista kumoutuivat. Asiakkaat olivat tavallisia, usein perheellisiä miehiä, jotka tulivat klubeille nähdäkseen edes joskus alastoman naisen. Useampi oli sanonut, että oma vaimo ei enää koe olevansa siinä määrin haluttava, että haluaisi olla alasti miehensä seurassa.

Olisiko syytä kääntää keskustelua miesten fiksaatioista naisten itsetuntoon?

Mutta ei mennä siihen, vaan puhutaan vielä lopuksi seksimessuista. Me ollaan joka vuosi ihan täpinöissä, käydään web-sivuilla katselemassa kuvia ja ollaan menossa varmasti seuraaville messuille. Hävettää kyllä, että tähän päivään mennessä ei olla saatu aikaiseksi, syinä päällekkäiset menot, säästökuuri tai unohdukset. Mutta kyllä me sinne mennään ensi kerralla, ihan varmasti!

Kiinnostus seksimessuja ja muitakin erotiikka-alan yleisötapahtumia kohtaan on meillä molemminpuoleinen. Uteliaisuus, halu nähdä ja kokea uutta tulevat päälimmäisenä mieleen. Jo pelkästään paikalla oleva tuotevalikoima-viidakko riittää syyksi kiimaiselle pariskunnalle; isoja leluja, pieniä leluja, asusteita, kirjoja, videoita ja varmaan kaikkea mikä vähänkään liittyy erotiikkaan.

Entäpä itse Show. Paljas erotiikka siinä lavalla, kaikkien nähtävissä. Kiihottava ajatus, mutta uskoisin siitä tilanteesta olevan intiimiyden kaukana. Olemme väitelleet Satun kanssa siitä, miksi seksimessut ja alastomien naisten näkeminen siellä ovat tosi let's go, mutta strippiklubit ovat pannassa. Pornotähtien tähdittämät huikeat ohjelmat ovat varmasti näkemisen arvoisia, enkä menisi vannomaan etteikö minulla seisoisi katsellessa. Julkinen spektaakkeli vie kuitenkin ainakin itseltäni pois juuri sen intiimiyden, mikä on olennainen osa sitä, kun katson pornoa yksin tai Satun kanssa masturboidessa. Tätä kautta ymmärrän paremmin Satun perspektiiviä. Ei julkista teatteria oheistoimintoineen, vaan nimenomaan tarkoitus vain kiihottaa. Tässä ero seksimessujen ja erotiikkaklubien välillä.

Uteliaisuuden ohella suurin syy aikomukselle mennä seksimessuille löytöretkille on se, että se on jotain, mitä me teemme yhdessä. Eli juuri sitä, mitä tissibaarit eivät ole, tai ainakaan Satu ei niistä varmaan paljoakaan saisi irti. Seksi on mitä mainioin harrastus ja meille tuikitärkeää. Niinpä uskon, että kunhan pääsemme vauhtiin, tullaan erotiikkamessuilta hakemaan vuosien varrella paljon inspiraatiota.


Voisin hieman kommentoida, mitä ajatuksia Hessun kirjoitus sai mieleeni. 
En voi tietenkään yleistää, että kaikki naiset jotka eivät hyväksy puolisonsa strippibaarivierailuja ajattelisivat näin, mutta ainakin mun on vaikea ymmärtää miehen halua käydä kiihottumassa muualla edes silloin tällöin osittain siitä syystä, että itselläni ei ole siihen tarvetta. 
Kun me ensimmäisiä kertoja keskustelimme asiasta Hessun kanssa seurustelun alkuaikoina (vuosia sitten), kantani oli ehdottoman jyrkkä. En voinut ymmärtää, miksi mies, joka sanoo rakastavansa minua haluaisikin nähdä muita naisia. Arvaatte ehkä, että olin silloin aika nuori. 
Hessu tietenkin hyväksyi kieltävän kantani, mutta ehkä noin kerran vuodessa asia nousee uudelleen esiin ja yhä se herättää minussa todella ristiriitaisia tuntemuksia. Vasta viimeisen vuoden aikana on alkanut tuntua siltä, että ehkä mä vielä uskallan päästää Hessun nauttimaan nähtävyyksistä ilman pelkoa oman itseni ja sitä kautta meidän parisuhteen romahtamisesta.

Mä väitän, että ymmärryksen puutteen lisäksi kyse on myös mun itsetunnosta. Musta olisi tosi kiva pystyä ajattelemaan, että "mitä sitten jos mies käy katsomassa paljasta pintaa, mua se rakastaa", mutta ainakaan vielä se ei ole onnistunut. Tyypillisenä naisena olen valitettavasti sinut itseni ja oman kroppani kanssa vain joka kolmas päivä, vielä on siis parannettavaa sillä saralla...
Miksi mä koen vieraan naisen niin suurena uhkana, kun tiedän ettei Hessu menisi katsomista pidemmälle? Varmaan se on omaa riittämättömyyden tunnetta tyyliin "mulla ei ole riittävän hyvä kroppa", "en ole tarpeeksi seksikäs", "jos olisin enemmän sinut itseni kanssa..." ja niin edelleen.

Olen päässyt tässä asiassa hieman eteenpäin ajattelemalla, että jos Hessu menee tissibaariin, on mullakin oikeus mennä... öö... katsomaan Hunkseja? :D Tässäkin on ongelma! Enhän mä voi mennä naisena baariin, jossa on miesstrippari, yksin, vain katselemaan ja hakemaan kiihotusta? Vai voinko? Jotenkin ajatus naisesta katsomassa miesesitystä näyttää paljon tutummalta, kun kuvittelee naisen ympärille pari hänen ystäväänsä... 
Käyvätkö naiset yksin katsomassa miesstrippareita samalla tavalla, kun miehet käyvät yksin katsomassa naisstrippareita? 

kuva

Mä muistan täsmälleen mun ajatukset vuosien takaa, kun Hessu kysyi: "mitä eroa sillä on, katsonko alastonta naista tietokoneen ruudulta vai katsonko sitä lavalla?" 
Muistan sen mustasukkaisuuden piikin, joka löi lävitseni, kun edes kuvittelin mieheni istumassa lavan reunalla, alastoman isotissisen blondin keikkuloimassa hänen edessään hymyillen miehelleni seksikkään vienosti katsoen tätä samalla silmiin ja kosketellen itseään... 
Tuskin tarvitsee vääntää rautalangasta, mikä ero on pornon ja live-esityksen välillä.

Tiedän, etten ole ainoa nainen, joka ei hypi riemusta tasajalkaa kun mies ilmoittaa kiinnostuksensa tissibaareihin. Saatan olla ainoa nainen, jolta kysytään asiaan lupa ja joka pystyy sanomaan oman kantansa asiaan tietäen, että mies kunnioittaa sitä ja toimii sen mukaisesti. 
Mä myös koen, että ei mulla ole oikeutta kieltää Hessua tekemästä sellaisia asioita. Mä haluan kuitenkin olla ensin sinut koko jutun kanssa. Jutella asiat halki ennen sitä, ettei tarvitse jälkeenpäin murehtia tai katua. 

Olisi mukava kuulla kokemuksia tai mielipiteitä aiheeseen liittyen. 

- Hessu & Satu

Ps. Kiitos edelliseen postaukseen liittyen tulleista sähköposteista!

Pettäminen

Ajattelin kirjoittaa pettämisestä. Itse en ole koskaan pettänyt tai tullut ainakaan tietääkseni petetyksi, niinpä oma näkemykseni aiheesta on tietyllä tavalla hieman vajaa. Aihe kiinnostaa mua kuitenkin kovasti, siis miksi ihminen päätyy pettämään, ja toivon kovasti lukijoiden ottavan tähän kantaa jos omakohtaisia kokemuksia löytyy. 

Mä luin vastikään Helsingin Sanomista (9.1.14) mielenkiintoisen jutun, jossa psykiatri Matti O. Huttunen kertoo omia näkemyksiään uskollisuudesta ja yksiavioisuudesta. 
"Elämme maailmassa, jossa ihaillaan intohimoa ja jalat alta vievää rakastumista, mutta vaaditaan yksiavioisuutta ja uskollisuutta. Tämä on lähes mahdoton yhtälö."

'--- Kun rakastuneelle näytettiin rakastettunsa kuva, aivoissa tapahtui mielihyvän kokemusta aiheuttavan dopamiinihormonin tulvahdus. Sama reaktio näkyy alkoholistin aivoissa, kun tämä saa drinkin. Ilman drinkin aiheuttamaa tulvahdusta alkoholisti ei tunne elävänsä. Samalla tavalla myös rakastuminen on niin voimakas kokemus, että ihminen haluaa kokea sen uudelleen ja uudelleen,' Huttunen sanoo.
Hän uskoo silti, että ihminen on tarkoitettu biologisesti yksiavioiseksi. Mutta tämä saattaa olla muuttumassa." 

Mä olen kokenut oikean rakastumisen vain kerran, Hessun kanssa. Kun on ollut jo useita vuosia yhdessä, on ensirakastumisen huuma jo laantunut ja jäljelle on jäänyt rakastaminen. Mä kyllä ymmärrän sen, että rakastumisen tunnetta ei helposti saa takaisin "vanhan kumppanin" kanssa ja sitä lähtee etsimään muualta, mutta mä itse koen tärkeämmäksi sen, että mä saan rakastaa jotakuta, siis niin, että mä tunnen sen ihmisen läpikotaisin ja en haluais olla kenenkään muun kanssa. Ja mikä parasta, tämä ihminen rakastaa mua samalla tavalla. Sitä tunnetta ei saa yhdessä illassa, se vaatii vuosia. Mä en voisi koskaan riskeerata sitä, että mä menettäisin sen tunteen vain, jotta saisin kokea hetken rakastumisen tunteen jonkun toisen kanssa.

"Huttusella on teoria. Siihen liittyvät myyrät ja muuttuva elinympäristö. Preeriamyyrä elää karuissa oloissa kuivilla preerioilla ja pysyy uskollisena yhdelle kumppanille. Sen lähisukulainen vuoristomyyrä taas elää alueella, jossa riittää ravintoa. Karuissa oloissa asuva sukulaismyyrä pysyy uskollisena yhdelle kumppanille, kun taas vuoristomyyrä vaihtelee kumppania, vaikka geeniperimä on lähes sama."

'Karuissa oloissa elävät ovat uskollisia siksi, että molempia tarvitaan jälkeläisten elämän turvaamiseksi. Vuoristomyyrillä taas on ruokaa riittävästi, pennut selviävät paremmin ilman vanhempiaan, eikä uskollisuudelle ole tarvetta. Uskon, että ihmiset ovat olleet luontaisesti pariuskollisia siksi, että ihmislapset ovat pitkään riippuvaisia vanhemmistaan', Huttunen sanoo."

'Mutta voi olla, että kaupungistumisen myötä käyttäytyminen on muuttumassa. On aika loogista, että mitä suurempi päiväkotien ja yhteiskunnan turvaverkko, sitä vähäisempi on tarve uskollisuudelle.'

Eli tämän teorian mukaan vanhempi päätyy pettämään puolisoaan helpommin nyt kuin ennen, sillä lapsi pärjää hyvin yhteiskunnassa myös ilman ydinperhemalliin kuulumista.

Harmi, ettei psykiatri ota tässä kantaa lapsettoman pariskunnan uskottomuusongelmiin, olisi kiva tietää onko hänellä siihenkin käyttäytymistä selittävä teoria.

"Sosiaalinen tarve sen sijaan on, ainakin jos uskoo tutkimuksia. Asenteet pettämistä kohtaan ovat kiristyneet viime vuosikymmeninä. Huttunen uskoo, että muutoksen takana on pelko. Kun eroamisesta on tullut normaalia ja kumppani voi lähteä koska vaan, vaatimus uskollisuuteen kasvaa.

'Harva pystyy hyväksymään kumppaninsa rinnakkaissuhteet, ihmiset ovat omistushaluisia. Tietääkseni yksikään tuttavistani, jotka uskoivat 1960-luvulla vapaaseen rakkauteen, ei ole toteuttanut ideaalia onnellisena. Se on tuottanut vain ongelmia.'"

Mulla on yksi tuttava, joka on päätynyt pettämään aviomiestään. Heillä oli paljon käsittelemättömiä ongelmia miehensä kanssa ja nainen koki, että ainoa ratkaisu oli ero. Hän ei vaan osannut (tai halunnut) ottaa sitä vaikeinta askelta, jossa hän olisi sanonut miehelle erohaluistaan ääneen. Niinpä hän päätyi illanvietossa toisen miehen kainaloon ja kun hän tiesi menneensä liian pitkälle, mielessä pyöri vain oma aviomies ja onnellisuus siitä, että nyt kun hän tekee näin, aviomies varmasti jättää hänet ja heidän suhde on ohi ja kaikki se paska loppuu viimeinkin.

Mä en voi ymmärtää, miten kukaan voi toimia noin. Jos nainen olisi sanonut miehelle tunteistaan ja ajatuksistaan, ylipäätään siitä, että jotakin on heidän suhteessa pielessä, he olisivat joko eronneet tai korjanneet asiat ja jatkaneet yhdessä. Turhalta draamalta ja toisen loukkaamiselta oltaisiin vältytty.

Nyt kun nainen ei pystynyt sanomaan miehelleen vaikeita asioita ääneen, hän teki asiat itselleen helpoksi hyppäämällä vieraaseen sänkyyn ja satutti miestään paljon enemmän kuin olisi tehnyt kertomalla haluavansa erota… voiko olla itsekkäämpää?

Sama nainen on sanonut oman kokemuksensa pohjalta ymmärtävänsä ihmisiä, jotka juoksevat pettämään heti kun vaikeudet parisuhteessa koittavat – se tuntuu niin paljon helpommalta tavalta saattaa asiat päätökseen kuin että pitäisi keskustella, harva ihminen kun haluaa jatkaa enää yhdessä petetyksi tulemisen jälkeen.

Mä tuomitsen kaiken pettämisen ja kannatan aina lopettamaan edellisen suhteen ennen uuteen siirtymistä.

Kuten varmasti useimmat pariskunnat, myös me on puhuttu Hessun kanssa pettämisestä. Itse olen sitä mieltä, että kukaan, joka on täysin tyytyväinen omaan parisuhteeseensa, ei lähde etsimään seuraa muualta. Yritän havainnollistaa esimerkillä ajatustani tästä. Jos nainen kokee, ettei hän saa riittävästi läheisyyttä omalta mieheltään, on helppo syyttää miestä osaamattomuudesta ja ajatella, että hanki parempi mies. Mies, kuten kukaan muukaan meistä ei ole ajatustenlukija eikä siis mitä luultavimmin tajua lainkaan naisen tyytymättömyyttä hänen hellyydenosoituksiin tai paremminkin niiden puutteeseen. Miksi nainen ei siis sanoisi asiasta miehelle sen sijaan, että lähtisi etsimään läheisyyttä muualta.

Mä uskon, että valtaosa pariskuntien ongelmista johtuu yksinkertaisesti kommunikaation puutteesta. Ei osata puhua, ei uskalleta sanoa mitä ajatellaan peläten toisen loukkaamista, ei olla totuttu puhumaan vaikeista asioista vaan lakaistaan ne maton alle.

Sitten terapeutti kysyy, miksi petit. ”No kun en saanut tarpeeksi seksiä.” Petetty ihmettelee, miksi toinen ei sanonut mitään.

Aiheen innoittamana laitoin sivupalkkiin kyselyn pettämisestä.

-Satu

Romanticism

Mä en ole mikään rakkauden tai parisuhteen ammattilainen, mutta olen pitkässä parisuhteessa oppinut joitakin asioita kantapään kautta.

Usein painotetaan seksin tärkeyttä parisuhteessa, ja onhan se toki tärkeää. On tärkeää pitää seksielämä virkeänä, löytää aikaa seksille myös kiireiden keskeltä ja saada siihen monipuolisuutta, jotta siitä ei tulisi tylsä ja ennalta-arvattava. 

Vähintään yhtä tärkeää on seksin lisäksi pitää huolta myös parisuhteen toisesta puolesta: romantiikasta. Stereotyypisesti jokainen nainen rakastaa romantiikkaa ja toivoisi joka kerta kotiin tullessa, että odottamassa olisi sänky täynnä ruusun terälehtiä tai kynttiläillallinen. No, ei ole. Tietenkin jokainen on erilainen ja kokee asiat eri tavalla, mutta itse kannustan mielummin tekemään pieniä asioita ja usein, kuin että kerran vuodessa muistaisi puolisoa ostamalla hänelle ulkomaanmatkan tai omaisuuden maksavan kaulakorun.

Toisen huomioimisen ei todellakaan tarvitse olla sitä, mitä miehet tekevät jenkkileffoissa saadakseen naisensa leppymään. Mä saan hyvän mielen jo siitä, jos mies avaa mulle oven tai tarjoutuu kantamaan painavan laukun. Myös pusu otsalle, hartioiden hierominen, aamupalan tekeminen toisen puolesta ovat pieniä asioita, mutta mun mielestä parisuhde tarvitsee tällaisia asioita paljon ja usein. Oikeastaan koskaan ei voi tehdä liikaa asioita toisen puolesta tai huomioida toista liian usein.

Myös miehet kaipaavat mun havaintojen mukaan huomioimista, vaikka romantiikka-sanaa vierastaisivatkin. Korjatkaa jos olen väärässä, mutta väitän myös miesten kaipaavat fyysistä läheisyyttä muutenkin, kuin vain seksin merkeissä. Suuteleminen ja halailu, silittäminen ja koskettelu ovat asioita, joita tuskin kukaan mies juoksee karkuun. 

Meidän perheessä katsotaan välillä mun ja välillä Hessun valitsemia leffoja. Vaikka mä tiedän, ettei Hessu innostu romanttisista komedioista mun tavoin, mulle on tärkeää saada katsoa niitä välillä mulle tärkeän ihmisen kanssa, onhan se myös meidän yhteistä aikaa. Samalla tavalla mä katson välillä Hessun lempi leffoja yhdessä sen kanssa ja tiedän, että se on sille tärkeää.

Sen lisäksi, että tekee asioita toiselle tai toisen puolesta on hyvä muistaa tehdä asioita myös yhdessä. Mun mielestä yhdessä tekeminen on yhtä tärkeää kuin toiselle tekeminen. Myös tässä vähemmän on enemmän -sanonta pätee, eli ei tarvitse varata ulkomaanmatkaa jotta saisi arkeen vähän vaihtelua. Vaihtelua saa spontaaneilla asioilla, esimerkiksi kävelylenkillä sateessa, veneretkellä tai menemällä yhdessä teatteriin. 

Tässä kohtaa meidän parisuhde tuntee piston sydämessä. Ei ole muka aikaa eikä jaksamista. Pieni irtiotto arjesta useammin kuin kerran kuussa tekisi erittäin hyvää. 

Mä en rakasta romantiikkaa ja romanttisia asioita niin paljon, kuin moni muu nainen. Silti tämän jutun kuvia etsiessäni tunsin pientä pakahtumista jossain syvällä itsessäni ja mietinkin, että teininä, prinssini etsintävaiheessa olisin varmasti itkenyt itseni uneen näiden kuvien jälkeen. Muistan haaveilleeni, kuinka joku olisi joskus muhun niin palavasti rakastunut, että hän silittäisi mun päätä kun olisin surullinen tai suutelisi mua keskellä kaupunkia muiden ihmisten edessä.

En osaa kaivata tuhannen ruusun kukkalähetystä saapuvaksi töihin syntymäpäivänäni tai että taivaalle piirtyisi mun nimi sydänten ympäröimänä seurustelun vuosipäivänämme. En ole ällöromantiikan ystävä, mutta varmasti joku nainen kokee munkin "toivelistan" ihan liiaksi, too much. 

Mä kaipaan rakkaudentunnustuksia, sitä tunnetta, että minusta välitetään. Mä kaipaan kiitosta siitä, että olen tehnyt ruuan ja halailua myös julkisilla paikoilla. Taluttamista sairaalaan kun jalat eivät meinaa kantaa, pyyhkeen tuomista suihkuun kun olen unohtanut sen makuuhuoneeseen, käsikädessä kävelemistä ja lattiakaivon putsaamista puolestani.

Tiedän olevani onnekas, sillä mun elämässä on tätä kaikkea.  

- Satu

Takaisin arkeen

Täällä taas! Tauko teki hyvää, nyt jaksaa jälleen kirjoitella sekä harrastaa seksiä paremmin, kun viimeisetkin kinkunjämät ja suklaat ovat sulaneet kropasta.

Meidän seksielämään ei kuulu oikeastaan mitään ihmeellistä. Joulunaika ja vuodenvaihde eivät olleet kovin aktiivista aikaa seksin suhteen, jonkin verran on tullut asuttua muiden nurkissa mikä osaltaan on vaikeuttanut sitä harrastusta. Sooloseksiä ja käsipeliä on ollut sitäkin enemmän!

Me ollaan varmaan tylsiä, mutta tällä kertaa ei tilattu joululahjaksi mitään eroottisia juttuja, kuten on ollut tapana. Ehkä myöhemmin keväällä, itse ainakin kaipailisin uutta dildoa yöpöytäni laatikkoon.
Myöskään uuden vuoden lupauksia ei tullut tehtyä, kyllähän muutoksia oman elämän suhteen voi aloittaa myös keskellä vuotta :)

Seksintäyteistä vuotta 2014 kaikille!

- Satu & Hessu

Joululahja miehelle

Me ollaan sovittu Hessun kanssa, ettei osteta toisillemme joululahjoja. Silti en voi olla miettimättä, mitä kivaa mä hänelle jouluksi keksisin. Ei sen tarvitse olla mitään isoa, mutta jotain tavallisesta poikkeavaa kuitenkin. 

Esimerkiksi rusetti pillun ympärillä :D 

Jos jollain on hyviä ei-materialistisia lahjaideoita puolisolle, vinkkaa ihmeessä! 

-Satu